keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Lisää mediapöhinää "munuaismankelin" tiimoilta

Me Naiset -lehden toimittaja lähestyi minua sen jälkeen, kun olin julkaissut tämän blogini. Lehdessä on mukana haastattelu tavallisista ihmisistä, joihin voi liittyä jonkinlainen selviytymistarina. Meidän tarinamme osui tähän haarukkaan melko hyvin ja suostuimme haastatteluun. Tahtotilana meillä oli myös se, että elävän munuaisen luovutuksesta kerrottaisiin myös julkisuudessa.

Jutusta tuli mielestäni kiva kokonaisuus ja toimittaja Leeni Hoimela oli saanut hyvin napattua mukaan meidän arkihuumoria. Jutussa ei nyt tällä kertaa kuitenkaan tuotu kovinkaan paljon esiin kudoslakiin kaavailtua muutosta elävän munuaisen laajentamisesta omaisista laajemmalle kohderyhmälle, mutta sitä rummutusta varmasti käynnistellään viimeistään sitten, kun lakimuutos saadaan läpi. Peukut pystyyn, että uusi laki menisi tulisi pian voimaan.

Meistä siis julkaistiin haastattelu Me Naiset -lehdessä (11/2017), joka ilmestyi 16.3.2017.

Kuva: Me Naiset / Juha Salminen
Tässä linkki artikkeliin:

"Vaimon munuainen pelasti Jean S. muusikon elämän"
 - Me Naiset 11/2017 (16.3.2017)

Nuo otsikot meitä hieman hymyilyttivät, mutta jollainhan sitä lehteä pitää myydä ;)

Aurinkoa ja iloa!

Miisu

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kolmen kuukauden kontrolli

Munuaisensiirron jälkeen on erilaisia kontrollikäyntejä. Luovuttajalle niitä on harvemmin kuin siirteen saajalle, koska luovuttaja on lähtökohtaisesti se terveempi osapuoli. Kokonaisprosessissa on kuitenkin tärkeää, että molempien osapuolien terveydentilaa seurataan.

Meillä oli molemmilla kolmen kuukauden kontrolli maaliskuun alussa. Itse asiassa tarkalleen kolme kuukautta siitä, kun menimme sairaalaan. Meille oli varattu peräkkäiset ajat, mutta päätimme mennä vastaanotolle yhdessä. Jukan aika oli ensin, joten kävimme ensin hänen terveydentilaansa läpi.  Jukan toipumisen alkuvaiheessa ilmaantui hylkimisreaktio, joka saatiin onneksi nopeasti hallintaan. Tästäkään ei ollut enää jälkeäkään, joten kokonaistilanne oli toivotunlainen.

Moni munuaisen vastaanottajista palaa töihin kolmen kuukauden sairausloman jälkeen, mutta Jukka onkin ollut työelämässä jo pidempään. Ihan ongelmitta Jukan työt eivät ole sujuneet, koska trumpetin soittaminen vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja hylkimisenestolääkitys muiden lääkkeiden ohella voi usein vaikuttaa lihaskuntoon ja kestävyyteen. Mutta olosuhteisiin nähden arki on lähtenyt näiltäkin osin kivasti käyntiin.

Kun Jukan asiat saatiin käytyä läpi, siirryimme minun tilanteeni läpikäyntiin. Olin käynyt edeltävällä viikolla laboratoriokokeissa ja tulosten mukaan kaikki oli oikein hyvin. Jäljellä oleva munuaiseni on tottunut sinkkuna oloon ja ottanut tonttinsa hoitaakseen juuri niin kuin pitää. Normaalisti seuraava kontrolli olisi joulukuun alussa, jolloin tulee vuosi siirtoleikkauksesta, mutta minun tapauksessani otetaan vielä yksi tarkistuskierros kevään aikana. Syy tähän on tammikuinen tulehdustilanteeni, joka onneksi on jo ohi.

Tärkeimmät ohjeet munuaisen luovuttajalle terveyden kannalta on välttää verenpainetta ja pitää huolta painostaan. Korkea verenpaine ja altistuminen diabetekselle ovat haitallisia munuaisille ja kun jäljellä näitä yksiköitä on enää yksi, niin sitäkin suuremmalla syyllä on oltava tarkkana ja vaalia omaa terveyttään. Sairaalasta saimme ohjeet, että jos tulee mitä tahansa kysyttävää tai omassa voinnissa tapahtuu jotain muutoksia, voimme olla yhteydessä suoraan nefrologian poliklinikalle.

Mieltä lämmittää suuresti tieto siitä, että meistä pidetään erittäin hyvää huolta <3
Ja mekin pidämme toisistamme parasta mahdollista huolta.

Aurinkoista vointia sinulle! :)

-Miisu