maanantai 23. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 ennätyksellinen elinsiirtovuosi. Eläviä munuaisenluovuttajia kaivataan silti vielä lisää.

HUS ja Munuais- ja maksaliitto julkaisivat 19.1.2017 tiedotteet, joissa kerrottiin ilahduttavia uutisia vuoden 2016 elinsiirtotilastoista.

"Vuonna 2016 tehtiin ennätysmäärä elinsiirtoja, kaikkiaan 399 kappaletta. Eniten on munuaissiirtoja, 262 kappaletta, ja maksansiirtoja 61. Sydämensiirtoja tehtiin 30 ja keuhkonsiirtoja 18. Yhdistettyjä haiman-munuaisensiirtoja oli 27. Suomessa tehtiin viime vuonna myös Pohjoismaiden ensimmäinen kasvojen kudostensiirto. Munuaisen-, sydämen- ja haimansiirroissa tehtiin kaikissa uusi ennätys edellisiin vuosiin verrattuna. Lapsille ja nuorille elinsiirtoja tehtiin yhteensä 21."

Elävältä luovuttajalta tehtyjä munuaissiirtoja tehtiin silti vielä muita Pohjoismaita vähemmän: yhteensä 22 kappaletta, joka on toki sekin ennätys aiempiin vuosiin verrattuna. Mutta tässäkin kaivataan muutosta. Toivotaan, että kaivattu lakiuudistus ja tietoisuuden lisääminen edistäisi asiaa positiiviseen suuntaan.

Pirteää tammikuuta kaikille! :)




Linkit tiedotteisiin

Elinsiirroissa ja -luovutuksissa ennätysvuosi
HUS Tiedote 19.1.2017

Ennätysmäärä elinsiirtoja - elinluovutuskortti silti tarpeen
Kyllä elinluovutukselle Ajankohtaista 19.1.2017

perjantai 6. tammikuuta 2017

Toipuminen - osa 2

Pääsin sairaalasta kotiin viisi päivää leikkauksen jälkeen. Leikkaus oli siis torstaina ja kotiuduin seuraavana tiistaina. Tehokasta toimintaa, mutta toisaalta oma olokin oli jo niin hyvä, että mielelläni kotiin jo lähdin jatkamaan toipumista. Sain tarvittavat lääkkeet osastolta mukaan eli kipulääkkeet, verenohennuslääkepiikit eli ns. napapiikit sekä antibiootit.  Normaalisti ensimmäinen kontrolliaika olisi kohdallani ollut kolmen kuukauden päästä leikkaukesta, mutta koska minulle oli tullut jonkinlainen tulehdustila, jota hoidettiin antibiooteilla, sovittiin seuraava kontrolli jo parin viikon päähän. Sairaslomaa sain 8.1. asti eli kuukauden verran.

Lähdin kotiin taksilla. Koska alussa on huomioitava nostorajoitteet eli kolme kiloa enempää ei saisi juuri kantaa muutamaan viikkoon, joutui taksikuski hakemaan minut suoraan osastolta, jotta laukkunikin saatiin mukaan. Itse kun en saanut sitä vielä kantaa. Vaan olipa ihanaa palata kotiin!

Siskoni kävi miehensä kanssa tuomassa minulle ruokakassin kotiin, niin sain ensimmäisen ruokatäydennyksen pariksi päiväksi. Tämä on hyvä asia huomioida etukäteen, että et tosiaan pääse välttämättä itse kauppaan muutamaan päivään etkä pysty kantamaan ostoksiasi. Lisäksi se toinen osapuoli kotoa on edelleen vielä sairaalassa, jolloin kaikki apu kannattaa ottaa vastaan. Jatkossa tilasin ruoat suoraan kotiin käyttämällä Alepan Kauppakassi-palvelua: ruokatilaus suoraan nettiin ja toimitus suoraan kotiin. Hirmu kätevää!

Unet omassa sängyssä maistuivat vallan mainioilta ja ilokseni huomasin, että pystyn jo kääntymään kyljelleni. Kiputilat olivat siedettävät ja pärjäsin pitkälti jo pelkällä Panadolilla  tässä vaiheessa.

Jukka pääsi kotiin seuraavana päivänä. Yleensä siirtopotilaat joutuvat viettämään sairaalassa pidemmän pätkän, mutta etunamme oli se, että asumme niin lähellä Helsinkiä. Ensimmäiset viikot Jukka joutuikin käymään kolme kertaa viikossa kontrolleissa Meilahdessa.

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani kerroin, liikunnalla on tärkeä merkitys toipumisessa. Mekin lähdimme kelien salliessa ulos kävelemään kotitielle. Ensin lyhyt lenkki, seuraavalla kerralla vähän pidemmälle ja pikku hiljaa sitä jaksoikin kävellä jo reippaammin. Itselläni jonkin verran alavatsalla oleva haava kiristi välillä, mutta sekin muuttui joustavammaksi ajan kanssa. Tärkeää on hieroa haava-alueita kevyesti, jotta niihin ei muodostuisi kauheasti kiinnikkeitä.

Kaikki sujui hyvin joulukuun 21. päivään asti. Menimme molemmat Meilahteen sovittuihin kontrolleihin. Minulla tulehdusarvot olivat laskeneet normaaleiksi ja antibioottikuuria ei tarvinnut enää jatkaa. Jukalla oli tapahtunut pientä nousua crea-arvoissa ja hän joutui munuaisen koepalaan eli biopsiaan. Tulos selviäisi seuraavinä päivinä. Lopputulos oli se, että Jukalle oli tullut hylkimisreaktio eli hän joutui jouluksi takaisin osastolle kortisonihoitoon. Joulusuunnitelmat menivät siis hieman uusiksi, mutta tärkeintä oli saada tilanne hallintaan. Koska pystyin jo tässä vaiheessa ajamaan autoa, kävin jouluviikonloppuna viettämässä aikaa osastolla. Hylkimisreaktio saatiin nopeasti hallintaan ja Jukka pääsikin lopulta pian takaisin kotiin.

Pieniä yllätyksiä siis voi toipumiseen tulla, mutta siirtopotilaille nämä hylkimisreaktiot ovat normaaleja ja sellainen tulee kuulemma lähes jokaiselle jossain vaiheessa. Siksi onkin olennaisen tärkeää löytää se oikea lääketasapaino, jotta vastaisuudessa hylkimisreaktioita ei tulisi. Onneksi Jukka selvisi tästä vähällä vaivalla. Tuo hylkimisreaktion päättyminen tullaan vielä myöhemmin tarkistettua toisella koepalalla.

Minullehan ei tullut mitään pysyvää lääkitystä. Tärkeintä on vain elää mahdollisimman terveellistä elämää ja välttää tulehduskipulääkkeitä. Migreeniin taipuvaisena odotan mielenkiinnolla miten tulen saamaan mahdolliset migreenipäänsäryt hallintaan ennen kuin tarvitsee käyttää varsinaisia täsmälääkkeitä. Mutta turha murehtia etukäteen. Täytyy vain panostaa entistä enemmän niska-hartia-alueen lihaskuntoon ja rentoutumiseen.

Kyllä tämä tästä :)


tiistai 3. tammikuuta 2017

Toipuminen - osa 1

Leikkaus tosiaan suoritettiin 8.12. Sibeliuksen päivänä. Kaikki onnistui siirtoleikkauksessa odotetusti ja mieheni nimesi uuden munuaistulokkaan Sibeliukseksi :)

Varsinainen leikkauspäivä vierähti pääosin leikkaussalissa ja heräämössä. Taisin päästä takaisin osastolle kuuden jälkeen illalla, kun aamukahdeksalta olin sieltä leikkaussaliin siirtynyt. Lääkitys oli sen verran kohdillaan ja anestesian jälkeinen väsy päällä, että loppuilta ja yö sujuivat pitkälti unien merkeissä. Toki päällimmäisenä mielessä pyöri ajatus siitä, että kuinka mies voi. Hän olikin lopulta päässyt myös osastolle yhdentoista aikaan.

Yö sujui tosiaan melkolailla unessa, mutta pieniä herätyksiä tuli noin tunnin välein, kun yöhoitajat kävivät tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Verenpainetta mitattiin ja happisaturaatiota tarkistettiin. Leikkaussalissa minulle oli asetettu tavan mukaisesti katetri, joten vessahädästä ei tarvinnut murehtia. Nesteytys ja kipulääkkeet tulivat suoraan tipan kautta. Käytössäni oli myös happiviikset tehostamassa riittävää happitasapainoa.

Sairaalassa ei kovin pitkään voi lorvia unitilassa aamuisin, koska joka aamu seitsemän jälkeen tehokas labratiimi saapuu paikalle ja laittaa huoneen kaikki mahdolliset valot päälle. Shokkiherätystä kerrakseen! Verikokeiden jälkeen tuli aamupalaa kahdeksalta. Siinä sitten tuli ihmeteltyä omaa olotilaa ja tunnusteltua, että mihin oikeastaan sattuu ja kuinka paljon. Kipuja ei ollut kauhean paljon, mutta alkupäivinä oli tarkoitus pitää kipulääkitys riittävänä, jotta pahempaa kipuilua ei pääsisi syntymään.

Heti aamiaisen jälkeen kymmenen maissa paikalle saapui fysioterapeutti, joka oli vahvasti sitä mieltä, että nyt pitäisi nousta sängystä ylös. Mitä ihmettä, nyt jo? No, vaihtoehtoja ei ollut ja siitä sitten ensin kyljelle ja käsillä tukien pikkuhiljaa ylös. Ja samalla pitäisi muistaa hengittää. Niin, jännä miten se koko kropan pieni jännitys ja pitkään liikkumatta olemisen jälkeen ei meinaa keskittyä siihen olennaiseen eli hengitykseen. Istumaan pääsemisen jälkeen saapuivatkin lääkärit tarkistamaan tilannetta ja vaikuttivat tyytyväisiltä leikkausalueen lopputulokseen. Haavat olivat erittäin siistit. Siitä sitten noustiin ylös jalkeille ja hieman huimasi, mutta pikkuhiljaa se siitä toistamalla lähti sujumaan päivän mittaan. Pääsin jopa kävelylle ja kävin moikkaamassa miestäni muutaman kymmenen metrin päässä hänen huoneessaan.

Vaikka alku tuntui haparoivalta ja hengitys ei meinannut oikein sujua (toisin sanoen en muistanut hengittää aina syvään, vaan turvauduin pintahengitykseen), niin siitä se yllättävän nopeasti alkoi edistymään. Ja fakta on, että mitä enemmän liikkuu, siitä nopeammin toipuu, kun aineenvaihdunta lähtee liikkeelle ja leikkausalueen turvotukset vähenevät. Hengityksen tehostamiseksi sain puhalluspullon eli pullon, jossa on vettä ja paksu letku, johon puhalletaan voimakkaasti siten, että pulloon tulee kuplia. Useammalla toistolla lima irtoaa keuhkoputkista ja tulee yskimällä ulos. Yskiminen ja aivastaminen tosin tuossa alkuvaiheessa ei vielä tuntunut kovin mukavalta, koska vatsa-alue oli melko arka. Tyynyllä kevysti tukien siitäkin tuli huomattavasti siedettävämpää.

Vatsan toiminta ja katetrin poistamisen jälkeen virtsaaminen ovat tärkeitä juttuja ja erityisesti noita nesteitä seurattiin muutamana päivänä. Käytännössä siis merkittiin ylös listalle kaikki nesteet, jotka joit ja samalla myös mitattiin kaikki nesteet, jotka kehostasi tuli ulos. Kyllä, jouduin pissaamaan purkkiin :) Mutta näillä toimenpiteillä seurataan, että elimistö palaa normaalitoimintaan ja myös jäljellä oleva munuainen voi hyvin.

Itselläni vatsan toiminta on aina hieman jumissa anestesian jälkeen, mutta siihen onneksi auttaa runsas nesteen juominen ja tarvittaessa voi käyttää erilaisia avustavia superaineita kuten pelastava Pegorion tai helpottavat Laxoberol. Näitä kaikkia tarjotaan hyvinkin auliisti osastolla hoitajien toimesta ja kaikki avut kannattaa ottaa käyttöön ;)

Sairaalassa parasta viihdettä tarjosi Yle Areena 
Minulla nousi pientä lämpöilyä / kuumetta heti leikkauksen jälkeen. Sitä seurattiin pari päivää ja lauantaina päivystävä lääkäri määräsi minulle bakteeriviljelyt verikokeilla sekä keuhkoröntgenkuvat. Varmuuden vuoksi sain myös antibioottikuurin, jotta kuumeilu laskisi ja koholla ollut crp saataisiin kuriin. Oloni oli tästä huolimatta kuitenkin ihan hyvä.

Toipumisen ensimmäiset päivät menivät pitkälti lepäillessä ja välillä käytävällä kävellessä. Paras liikuntaporkkana oli käydä moikkaamassa omaa murua toisessa huoneessa tai jopa käydä yhdessä kävelyllä osaston käytävällä.

Käsi kädessä totta kai <3